maanantai 10. maaliskuuta 2014

Huutokauppalöytöjä

Sunnuntaina lähdimme ensimmäistä kertaa taide- ja desingesineiden luettelohuutokauppaan. Tähän asti olemme käyneet ns. romuhuutokaupoissa. Olettamukseni oli, että tulisimme parin tunnin jälkeen auto tyhjänä takaisin. Toisin kävi. Vietimme paikanpäällä melkein 6 tuntia ja reissussa koko päivän.

Pitkästä aikaa en ostanut yhtään lasia enkä posliinia. Minua kiinnostanut vihreä noppapullo nousi 75euroon, joka oli liikaa tämänkertaiselle budjetilleni. Panostimme huonekaluihin.

Söpöjä 60-lukuisia pikkulipastoja on kaksi. Lipaston päällä Telefunkenin levysoitin.
 

Toisen lipaston laatikot oli paperoitu erittäin kauniilla hyllypaperilla.


Miekkonen innostui huutamaan tällaisen Philipsin radio-levysoitin yhdistelmän. Ainakin radio toimii ja muotokieli miellyttää silmää.


50-60-luvulta peräisin oleva jalallinen valaisin oli kategoriassa "melkein pakko saada". Melkoinen yllätys oli hinta, joka ei noussutkaan pilviin. Huutokaupoissa käymisen parhaita puolia on yllätyksellisyys. Jostain tuotteesta miettii etukäteen, että tuota huudan ja olen valmis maksamaan tietyn verran. Sitten hinta jääkin puoleen siitä, mitä oli ajatellut. Täydellistä!


Toinen huippulöytö oli tämä Valinten kattovalaisin. Nyt voimme jossain vaiheessa jättää hyvästit olohuoneen epäkäytännölliselle Sputnikille.


 Philips löysi väliaikaisen sijoituspaikan keittiöstä.


Muut huonekalut vielä etsivät paikkaansa. Kevätsiivouksen yhteydessä voisi ilahduttaa Miekkosta pyytämällä rymsteerausapua. :)

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Raakaherkkukokeiluja

Testasin kahta uutta herkkureseptiä. Toinen oli jokseenkin paljon hehkutusta osakseen saanut avokado-suklaamousse ja toinen vadelmainen raakajuustokakku.

Avokado-suklaamoussea tein viime viikonloppuna Karita Tykän ohjeella. Koska minulla on aina kauhea kiire, viehätyin ajatuksesta, että ainekset vain mitataan blenderiin ja surautetaan sekaisin. Suuri yllätys minulle oli se, että avokado ei maistunut moussessa yhtään! Mousse maistui aivan tavalliselta suklaamousselta. Olisi kuitenkin ehkä pitänyt (sokko)testauttaa myös Miekkosella, oma makuaistini saattaa olla vähän vinoutunut.

Hyvää vahvan kahvin kanssa!
Tänään kokeilin vadelmaista raakajuustokakkua Syötävän hyvä -blogin ohjeella. Sekin oli erittäin hyvää, tosin kakun koostumuksesta huomasi, että pitäisi olla tehokkaampi tehosekoitinmylly. Minua ei toisaalta haitannut pieni "rosoisuus" purutuntumassa, mutta jos haluaisi, että kakku muistuttaisi myös rakenteeltaan tavallista juustokakkua, pitäisi ehkä myllyttää mössö tasaisemmaksi.

Tuoreet vadelmat sopisivat koristeeksi.
Vaikka nämä terveysherkkua ovatkin, olisi syytä muistaa, että energiaa näissä on paljon. Kun vaan oppisi sen kohtuuskäytön... :)