lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kesäkuulumisia

Johan se kesäkuukin alkaa olla voiton puolella, eikä kesästä ole tietoakaan. Saati sitten lomasta. Mutta onhan sitä jotain kivaakin tullut tehtyä, vaikka lomalle ladatut suunnitelmat eivät otakaan toteutuakseen. Lomalla kun oli tarkoitus mm. sisustaa ja laittaa esille talven aikana tehtyjä löytöjä (esim. verhoja ja valaisimia), latoa 500 valokuvaa albumiin, pestä ja uudelleenjärjestellä keittiön aarrekokoelma, pestä ikkunat ja kuurata koko huusholli kellarista vinttiin, harrastaa paljon liikuntaa ja leppoisaa rantaelämää. Todellisuus sitten osoittautui toiseksi, koko kesäkuun olen kärsinyt kotiorja-mitäsolethankkinutlapsia-ahdistusta ja selkäkipua. Jälkimmäiseen on lääkekuuri. Ensinmainittuun ei auta mikään. Mutta onneksi loma ei vielä loppunut.

Tähän laitan kuvapoimintoja kesäkuulta.

Alkukuun antelias kirppisreissu Loimaalla.

Maisematiecruisingissa koko perheen voimin Lincolnilla.

Kuopus poseeraa torilla Lincolnin kanssa.
Rannalla voisi viettää enemmänkin aikaa. Kunpa säiden haltija olisi suopea!
Amatöörivirhe. Katkaise tästä.

Grillissä on tiristetty lehmää ja teurasjätettä makkaran muodossa.
Kesäauto vol 3.

Juhannuksen valkosuklaakakku asunnosta a.

Juhannuksen kakkukekkerit, nams! Suklaa-kirsikkakakkua ja valkosuklaa-mansikkakakkua.

Eräs onneton huutokauppareissu.

Poikkeama Sattumankaupassa.

Hassuja esineitä on hauska keräillä. Nämä örkit heiluttavat silmiään ja miksaavat musiikin päälle röyhtäysääniä.


 Aurinkoa, arvoisat lukijat! :)