perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset kirppislöydöt

Paikallinen kirppis mainosti olevansa auki myös näin pyhäpäivänä, joten päätimme lähteä katsomaan, josko sieltä löytyisi lapsille luistelukypärät. No, niitä ei tietenkään löytynyt, mutta ihan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä.


Ostin vanhan korttitelineen, Finelin jääkaappirasian kannen ja kaksi Sokoksen kevätkuvastoa 60-luvulta. Jääkaappirasian kansi oli hyvä löytö, nyt puuttuu enää se rasia! Ja tuosta korttihärpäkkeestä olen kovin iloinen, vaikka en tosiaan aamulla tiennyt, että tuollaista tarvitsen iltapäivällä!

Vanhat mainoskuvastot ovat ihania. Katsokaa nyt näitä! Mahtavia asuja!


Tällainen JORMA-seinäkirjahylly kelpaisi välittömästi kotiini, myös matot ovat hienoja!


Ja mitä keittiövälineitä! Soodasifonit näyttävätkin kovin tutuilta. :)


Varsinainen "löytö" jäi kuitenkin kirppiksen hyllylle. Se oli tällainen. Kuva on huono, sillä lintu oli vitriinissä muiden esineiden takana.


Muistelin nimittäin, että minullahan on jossain kaappien kätköissä samanlainen, punainen tosin. Kyseessä on Oiva Toikan Nuutajärvelle suunnittelema Sieppo. Lintuhan on aivan susiruma, mutta tuli mieleeni, että jos sen arvo pyörii kolmenumeroisessa summassa, voisin yrittää hankkiutua siitä eroon ja hankkia tilalle jotain kaunista. (Bukowskilla punainen oli myyty hintaan 601e.)


Aika mukava kirppislöytö siis!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

3 kommenttia:

  1. Kiva korttiteline. Siihenhän voisi laittaa vaikka joulukortit esille. Jorma-hyllyt näyttää hyvältä. Hieman kyllä huvitti tuo nimi. Jormasta näyttää riippuvan tutun näköinen apina. S sai sellaisen nimiäislahjaksi. Leikkeihinsä ei todellakaan saa sitä, vaan joskus sitten isona tyttönä omaan huoneeseensa ja kotiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainittiinko tuosta apinasta mitään kuvastossa? Tuo meidän on Kay Bojesenin suunnittelema.

      Poista
    2. Jormassa on samaa henkeä kuin String-järjestelmässä! Apinasta ei kerrottu mitään, sitä kyllä käytettiin somisteena myös pinnasänkykuvassa. :)

      Poista