keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Fanetteja keittiöön

Keittiö sai tänään uutta ilmettä, kun ruokapöydän tuolit vaihtuivat Ilmari Tapiovaaran suunnittelemiin Fanett-klassikkotuoleihin. Vanhat tuolit ostettiin Maskusta reilu neljä vuotta sitten, kun muutimme nykyiseen kotiimme.

Ennen.


Hyvät tuolit ne olivat, kunnes viime kesänä muovipäällyste alkoi irtoilla. Eihän se istumista ole haitannut, mutta silmää kyllä. Joku näppärä tuunaaja ehkä osaisi vaihtaa päällysteet, mutta minulla ei juuri tässä elämäntilanteessa ole aikaa eikä intoa sellaista opetella.

Kulunut päällyste.
Etsin puisia pinnatuoleja "sivutoimisesti" eli silloin tällöin muistaessani Facebookin kirppisryhmistä, Torista, kirppareilta ja huutokaupoista. Monesti tuli sopivia vastaankin, mutta kohtuuhintaiset ehtivät mennä minun pohtiessani ostopäätöstä. Viime viikonloppuna sattumalta liityin Facebookissa "Pelastetaan vanhat esineet!" -ryhmään, ja siellä tuli vastaan kuuden Fanett-tuolin kokonaisuus. Joku oli tietenkin jo ehtinyt huutaa aaveeta, mutta jäin jonottelemaan. Sunnuntaina selvisi, että tuolit olivatkin vapautuneet, joten sovin samantien noudosta.

Ilmari Tapiovaara, Fanett
Tapiovaara suunnitteli Fanett-tuolin alunperin ruotsalaiselle Edsbyn tehtaalle 50-luvun alussa. Suomessa Asko valmisti kyseistä tuolia vuodesta 1955 vuoteen 1966. Fanetteja on tehty eri väreissä (ks. linkki), mutta meille halusin ehdottomasti nämä, joissa on mustaa ja tummaa puuta. Erilaisia pinnatuoleja on tehty lukuisia ja Fanetteja on myös kopioitu. Olisin ehkä kelpuuttanut hyvät kopiotkin, mutta on aina mukavampi löytää aitoa tavaraa.

Oikeastaan tarve olisi ollut vain neljälle tuolille, mutta koska niitä sattui tulemaan kuusi samassa kaupassa, kokeilin, miten ne mahtuisivat keittiöömme. Käänsin pöydän toiseen suuntaan ja vein vanhan radion eteiseen. Sivupöytinä palvelleet pikkupöydät päätyivät nyt ruokailutilan seinustalle ja pari isoa viherkasvia sai viimeisen tuomionsa.

Jälkeen.



Ruokailutila uudistui mukavasti. Tuolit vaikuttavat oikein hyviltä istua ja jopa muutosvastarintainen 5-vuotias hyväksyi uudistuksen mukisematta. :)

perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset kirppislöydöt

Paikallinen kirppis mainosti olevansa auki myös näin pyhäpäivänä, joten päätimme lähteä katsomaan, josko sieltä löytyisi lapsille luistelukypärät. No, niitä ei tietenkään löytynyt, mutta ihan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä.


Ostin vanhan korttitelineen, Finelin jääkaappirasian kannen ja kaksi Sokoksen kevätkuvastoa 60-luvulta. Jääkaappirasian kansi oli hyvä löytö, nyt puuttuu enää se rasia! Ja tuosta korttihärpäkkeestä olen kovin iloinen, vaikka en tosiaan aamulla tiennyt, että tuollaista tarvitsen iltapäivällä!

Vanhat mainoskuvastot ovat ihania. Katsokaa nyt näitä! Mahtavia asuja!


Tällainen JORMA-seinäkirjahylly kelpaisi välittömästi kotiini, myös matot ovat hienoja!


Ja mitä keittiövälineitä! Soodasifonit näyttävätkin kovin tutuilta. :)


Varsinainen "löytö" jäi kuitenkin kirppiksen hyllylle. Se oli tällainen. Kuva on huono, sillä lintu oli vitriinissä muiden esineiden takana.


Muistelin nimittäin, että minullahan on jossain kaappien kätköissä samanlainen, punainen tosin. Kyseessä on Oiva Toikan Nuutajärvelle suunnittelema Sieppo. Lintuhan on aivan susiruma, mutta tuli mieleeni, että jos sen arvo pyörii kolmenumeroisessa summassa, voisin yrittää hankkiutua siitä eroon ja hankkia tilalle jotain kaunista. (Bukowskilla punainen oli myyty hintaan 601e.)


Aika mukava kirppislöytö siis!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!