sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kukkopurkki, Franckin kaadin ja Pomona

Ikävän viikonlopun päätteeksi päätimme lähteä huutokauppaan. Aarteiden metsästys piristää mieltä ja laihduttaa lompakkoa.

Paikka oli Hyynilän seuraintalo Mouhijärvellä.


Väkeä oli kohtuullisen paljon. Ikäjakaumakin oli normaali.


Huudettavana oli tavalliseen tapaan vanhaa Arabiaa, keräilylasia, huonekaluja, kirjoja, valaisimia, tauluja ja sekalaista romua.

Ostin kolme esinettä.


Kuva ei taaskaan tee oikeutta näille, mutta vasemmalla on Kaj Franckin suunnittelema savunharmaa kaadin, keskellä vanha Fazerin kukkopurkki ja oikealla Arabian Pomona-sarjan hillopurkki.

Peltipurkkeja en varsinaisesti keräile, mutta jokunen on tarttunut matkaan. Kukkopurkki on ollut sarjassa "ostan, jos osuu sopivasti kohdalle", nyt osui. Kunpa vielä joskus keltainen lakupurkki sattuisi samalla tavalla vastaan...


Minulla oli entuudestaan viisi Kaj Franckin vanhaa tuotantoa olevaa lasia. Kaadin oli aivan heräteostos, mutta koska priimakuntoisen sain kympillä, en voinut vastustaa.


Arabian Pomona- ja Tutti Frutti -purkkeja aloin keräillä ehkä vuosi sitten. Appelsiini oli jo, mutta saatanhan vaihtaa sen johonkin toiseen joskus.


Huomenna taas paluu arkeen. Päivän pidentymisen huomaa jo selvästi, vaikkei ihan vielä lämpötila tunnu keväältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti