perjantai 25. heinäkuuta 2014

Laivalla, kiitos Grace!

Kävimme risteilemässä Viking Gracella. Oli mahtavaa käydä ulkomailla. Matka Turkuun oli pitkä. Koska ollaan perillä? Mulla on jano. Mulla on pissahätä. Eikun kakkahätä. Missä potta?

Tehtiin kuin tehtiinkin hieman löytöjä paikallisissa nähtävyyksissä. Ei kai vaan mennä enää mihinkään kirpputorille?


Terminaalissa aika kävi pitkäksi. Mihin aikaan päästään? Onko siihen vielä pitkä aika? Mää en tahdo enää odottaa! Lopulta astuimme laivaan. Hiiohoi ja rommia pullo.


Oli paljon ihmettelemistä.






Hytissä tuli matkapahoinvointi keskelle kokolattiamattoa. Kello oli yksitoista. Kukaan ei vielä nukkunut. Kaksi neljästä ei nukkunut juuri lainkaan koko yönä. Liian kylmä, liian kuuma peitto, liian vähän tilaa.

Aamutuimaan näimme hytin ikkunasta palan naapurimaata.


Aamiaisella ei ollut juuri mitään hyvää. Neljästä kaksi kuitenkin söi useamman annoksen.

Sitten oli leikin aika. Kauniin kesäpäivän voi tosiaan viettää ilmastoidussa kopissa, jossa koska tahansa voi saada pallosta päähänsä. Välillä kyllä ulkoiltiinkin.


Ruoka-aikaan oli tarjolla mansikoita. Oli muutakin. Kaksi neljästä joutui lähestulkoon pyörimään hyttiinsä. Kaksi neljästä juoksi täysiä kokolattiamattokäytäviä ja roikkui apinatangoissa.





Mainitsinko jo jälkiruuan?



Satamaan pääsyä odoteltiin ikkunalla. Varpaat!


Kotimatkalla oltiin väsyneitä. Mää en olis edes tahtonut koko laivalle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti