Olen joulunirso. Haluan, että jouluni on tietynlainen vuodesta toiseen. Elämä ei kuitenkaan ole samanlaista vuodesta toiseen, joten jomman kumman olisi sopeuduttava. Jouluani en tahdo muuttaa.
Joulukuun 20. päivään asti paahdoin töissä, enkä jaksanut taaskaan tehdä kunnolla jouluvalmisteluita. Joka vuosi ajattelen, että ensi vuonna ostan uusia jouluvaloja ja ensi vuonna kokeilen uusia reseptejä ja ensi vuonna kotimme kiiltää jouluna. Joulu nyt vaan sattuu olemaan vuoden paras juhla ja kohokohta, ja silloin on oltava erityistä.
Lapsuuden joulut olivat poikkeuksetta erityisiä, joten tietenkin minunkin lapsillani on erityisiä jouluja. Mutta minun lasteni joulut ovat erityisiä potenssiin kymmenen, meillä on enemmän ja parempaa kuin omassa lapsuudessani. Lapsuuden jouluista muistan joulusiivouksen, joulukuusen koristelun, joulukirkon, jouluruuan, pukin odotuksen ja lahjojen saamisen (tosin yhtään lahjaa en osaa erikseen nimetä). Lisäksi lapsuudessani oli joulukalenteri, johon tonttu kävi tuomassa joka päivä jotain. Sellainen on minunkin lapsillani. Toisinaan tonttu herää keskellä yötä ja muistaa, ettei ole laittanut kalenteriin mitään. Silloin tonttu hiippailee alakertaan tekemään tontun tehtäviä eikä saa enää unta loppuyönä.
 |
| Tänä vuonna se näyttää tältä. |
Kaksi päivää ennen joulua koti on kuin kolmea päivää ennen joulua. Mikään ei tunnu tulevan kuntoon ja itsellä on epärealistisia kuvitelmia siitä, mitä pitäisi ehtiä tekemään. Joulusiivous todellakin piti tänä vuonna ulkoistaa, mutta unohdin. Unohdin myös tilata kinkun, ostaa monille tärkeille ihmisille lahjat ja lähettää kortit.
Kylpyammetta jynssätessä ja pyykkikonetta pestessä mielessä pyörii: "Sun rasittava arkes on sun lastes lapsuus." Mukulat tappelevat, minä uhkailen joulun peruuttamisella. Uhkaan myös sillä, ettet saa leipoa pipareita etkä koristella kuusta. Uhkaan, että loppuloman olet varakodilla hoidossa. Uhkaan, että olet kellarissa, kun joulupukki tulee. Uhkaan, että joulupukki ei edes tule. Muistan, että älä koskaan uhkaile sellaisella, mitä et voi toteuttaa. Perkele. Nyt ne lapset on sitten pilalla.
Joulunirso on leiponut sateenkaarikakkua lapsuuden tapaan. Myös suklaamoussekakku on hyytymässä. Hedelmäiset joululeivät kärähtivät, mutta pipareita on leivottu kuusi pellillistä. Jouluruuat on valmistettu yhteistyössä Saarioisten äitien kanssa, mutta vain porkkana- ja perunalaatikon osalta. Kinkkua sai onneksi tilaamattakin Palviportilta. Joulunirso on valmistanut itselleen raakasuklaata, raakasuklaa-macafudgea ja raakasuklaisia minttunappeja. Kaapissa odottaa yhdeksän rasiaa tavallista suklaata. Koti on pyyhitty ja imuroitu, vuodevaatteet tuuletettu ja puhtaat lakanat vaihdettu.
Kaiken hääräämisen keskellä ajattelin sitäkin, että miksi ihmeessä tätä teen. No, joulu nyt vaan ei tunnu miltään, jos koti on likainen tai tietyt jouluruuat puuttuvat. Haluan viettää joulua omassa kodissani, joten sukulaiskierros tai etelänmatka eivät tule kysymykseen. Teen joulua itselleni, koska lapsille on ihan se ja sama, onko kotona siistiä tai onko kahvipöydässä sateenkaarikakkua. Jos lapset saisivat päättää, jouluna syötäisiin makaronilaatikkoa. Toisaalta jouluperinteet ovat osa tapakasvatusta, jota haluan ylläpitää. Niinpä kestän mekastusta huomennakin, raahaan naperot aattohartauteen ja illallispöytään, jossa syödään lanttulaatikkoa ja rosollia. Jos et syö, niin et saa karkkia, tai joulupukkia ei tule, tai ainakaan lahjoja et saa.
Hyvää joulua!
