Kakkutikkareita

Huomenna juhlimme esikoisen nimipäivää isovanhempien ja kummien kanssa. Se tarkoittaa sitä, että tänään oli hullu leivonta- ja siivouspäivä. Enkä jaksanut leipoa ihmeitä, mutta kakun tietenkin sekä kakkutikkareita ja voitaikinapohjaisia pikkusuolaisia. Tiedän kokemuksesta, että juhlijat eivät tule meille syömään, mutta osa vieraista tulee kaukaa, enkä kuitenkaan tarjoa ruokaa, joten kahvipöydässä pitää olla tuhdimmin evästä. Näin ajattelen. Ja tällä kertaa ajattelen myös niin, että se mikä ei huomenna mene, menee maanantaiksi työpaikan kahvipöytään eikä meikäläisen vararavinnoksi.

Sain anopilta jouluna Pop Cake Makerin. Se kuuluu sarjaan "hirveän tarpeelliset ja monikäyttöiset kodinkoneet", sinne riisinkeittimen, munankeittimen, vohveliraudan, popcornikoneen ja donitsikoneen viereen.

Viimeksi tein kakkutikkareita Kinuskikissan ohjeen mukaan sekoittamalla keksimuruista, valkosuklaasta ja sulatetuista Omar-karkeista taikinan, josta pyöriteltiin palleroita ja jähmetettiin ne jääkaapissa. Tuon Pop Cake Makerin kanssa pitää käyttää paistettavaa taikinaa, joten sovelsin vaalean muffinssitaikinan. Taikina sitten vaan pakastepussiin, reikä kulmaan ja pursottamaan koneen koloihin paistumaan.

Pallerot kypsyivät yllättävän tasaisesti.

Ja niitä tuli paljon!

Koneen mukana oli 24 tikkua sekä kuivatusteline 12 tikkarille. Kuorruttamiseen ja koristeluun sai kulumaan kauheasti aikaa, koska minulla oli koko ajan kaksi apulaista. Sinisiä Candy Meltsejä oli vain jämät pussin pohjalla, joten loput kuorrutin maitosuklaalla.

Siinä näperrellessä tuli mieleen, että näistähän saisi vaikka minkälaisia fantasiahahmoja. Leppäkerttuja, nalleja, pellejä, hymynaamoja, ukkeleita ja akkeleita. Marsipaanista voisi askarrella hiuksia ja hattuja.

Huomiselle jäi kakun kuorrutus. Tein tavallisen sokerikakkupohjan, ja täytteeksi laitoin valkosuklaamoussea ja mustikoita. Lapsi toivoo Nalle Puh -kakkua, ja hän lupasi neuvoa, miten sellainen tehdään.

Kukkopurkki, Franckin kaadin ja Pomona

Ikävän viikonlopun päätteeksi päätimme lähteä huutokauppaan. Aarteiden metsästys piristää mieltä ja laihduttaa lompakkoa.

Paikka oli Hyynilän seuraintalo Mouhijärvellä.

Väkeä oli kohtuullisen paljon. Ikäjakaumakin oli normaali.

Huudettavana oli tavalliseen tapaan vanhaa Arabiaa, keräilylasia, huonekaluja, kirjoja, valaisimia, tauluja ja sekalaista romua.

Ostin kolme esinettä.

Kuva ei taaskaan tee oikeutta näille, mutta vasemmalla on Kaj Franckin suunnittelema savunharmaa kaadin, keskellä vanha Fazerin kukkopurkki ja oikealla Arabian Pomona-sarjan hillopurkki.

Peltipurkkeja en varsinaisesti keräile, mutta jokunen on tarttunut matkaan. Kukkopurkki on ollut sarjassa "ostan, jos osuu sopivasti kohdalle", nyt osui. Kunpa vielä joskus keltainen lakupurkki sattuisi samalla tavalla vastaan...

Minulla oli entuudestaan viisi Kaj Franckin vanhaa tuotantoa olevaa lasia. Kaadin oli aivan heräteostos, mutta koska priimakuntoisen sain kympillä, en voinut vastustaa.

Arabian Pomona- ja Tutti Frutti -purkkeja aloin keräillä ehkä vuosi sitten. Appelsiini oli jo, mutta saatanhan vaihtaa sen johonkin toiseen joskus.

Huomenna taas paluu arkeen. Päivän pidentymisen huomaa jo selvästi, vaikkei ihan vielä lämpötila tunnu keväältä.

Verhopohdintaa

Viikonlopun aikana on siivottu loput joulut pois. Ainoastaan ruokailuhuoneessa on edelleen punaiset verhot, koska haluaisin hankkia kokonaan uudet verhot sinne. En haluaisi laittaa vanhoja takaisin, koska ne ovat auttamatta liian tylsät, kermanväriset villasekoiteverhot, joissa on kullanvärisiä raitoja alaosassa. Haluan lisää räväkkyyttä.

Vanhat verhot ovat aneemiset.

Sain aamupäivällä vähän omaa aikaa, koska muu perhe päätti tehdä lumitöitä. Niinpä kaivelin kangas- ja verhovarastojani, mutta ruokailuhuoneeseen sopivia ei löytynyt. Muita aarteita kuitenkin.

Rakastan Howard Smithin kukkakuoseja! Tämä ihana verho löytyi viime kesänä Sattumankaupasta, mutta ei ole vielä löytänyt paikkaansa meillä. 

Tämän kukkaverhon ongelma on sama kuin edellisen, näitä on vain yksi, joten ei käy ruokailuhuoneeseen.

Tätä Tampellan Lilja-kuvioista kangasta olen ajatellut sisustustauluksi, mutta ehkä suunnitelmani toteutuu joskus viiden vuoden kuluttua. Aikaansaannokseni ovat tätä nykyä varsin heikonlaisia.

Olen kovin ihastunut räikeisiin kukkakuoseihin. Vanhoja Tampellan, Marimekon, Porin Puuvillan, Vallilan jne. verhoja löytää toisinaan. Usein tosin vanhat verhot ovat haalistuneita tai aivan liian lyhyitä. Meillä alakerran huonekorkeus on 285cm ja yläkerran 275cm, ja ikkunat ovat isoja, joten vanhat verhot ovat yleensä aivan töpöjä, koska haluaisin verhojen ulottuvan lähelle lattiaa.
 
Otin kuvia muutamista suosikeistani. Tällä hetkellä alkovin verhona on tällainen isokukka.

Olohuoneessa puolestaan on räikeää punaista, mustaa ja vihreää.

Makuuhuoneessa on Tampellan Kuusama-kuosiset verhot. Löysin ne viime kesänä Kangasalan Restaurantapäiviltä.

Myös keittiöön olisi kiva löytää jotain uutta ja keväistä! Ovien ikkunat kaipaavat myös päivitystä, eikä parvekkeen ovessa ole tällä hetkellä minkäänlaista verhoa. Seuraava projekti onkin verhojen parissa.

Onneksi satoi lunta. Nyt on ainakin vähän talvisempaa ja valoisampaa. Hyvää alkavaa viikkoa!

Pari sanaa kattovalaisimista

Yhteinen harrastuksemme Miekkosen kanssa on vanhojen valaisimien keräily. Onneksi meillä on kokolailla sama maku niiden suhteen. Kattovalaisimet on hankittu antiikkiliikkeistä, huutonetistä ja huutokaupoista, pari edellisessä asunnossa ollutta on myös päässyt mukaan. Kattovalaisimia tarvitaan aika monta, ja edelleen on ikävännäköisiä plafondeja mm. eteisessä ja käytävissä. Niinpä siis etsintä saa jatkua!

Valaisimien kuvaaminen puhelimen kameralla on muuten todella vaikeaa tähän pimeyden vuodenaikaan.

Aloitan suosikistani, keittiön ruokailutilassa olevasta Yki Nummen suunnittelemasta valaisimesta. Näimme tällaisen ensimmäisen kerran ensimmäisessä huutokaupassa, jossa koskaan olemme käyneet. Siellä hinta tuntui kohoavan liikaa, mutta sittemmin tämä oli pakko saada. Huutonetistä löytyi, myöhemmin olen nähnyt mm. helsinkiläisessä antiikkiliikkeessä (sinesenä) ja Loimaan Rompepäivillä (vihreänä).

Keittiössä on myös toinen punainen lamppu, Heikki Turusen Ping Pong. Sekin on hankittu huutonetistä. Näitäkin on olemassa erivärisinä.

Yläkerran keltaisessa työ-/vierashuoneessa on vanha keltainen valaisin, huutonetistä löydetty sekin. Materiaali on samanlaista kovaa muovia kuin Nummen suunnittelemassa punaisessa, mutta ilmeisesti tämä keltainen ei ole kenenkään tunnetun suunnittelijan kynästä lähtöisin.

Poikien huoneeseen hankin tämän Mirja Vännin kankaasta tehdyn kattolampun. Varjostin on paksun pahvin ja kankaan tapaista, ja monenlaista on tämäkin ehtinyt nähdä. Kaikkia lommoja en ole saanut suoristumaan. Toisella puolella on poro. Näitä valaisimia on isompiakin, sellaisia, joissa on ilves, poro ja karhu.

Ruokailuhuoneen katossa killuu vanha viisihaarainen valaisin. Kuva ei tee oikeutta tälle vanhukselle. Valaisin hankittiin Vintiikki-nimisestä osto- ja myyntiliikkeestä Siurosta.

Edellisestä asunnosta mukana seurasi olohuoneen Sputnik-valaisin. Se viehätti aikoinaan avaruushenkisyydellään, mutta nyt tuntuu liian modernilta. Lisäksi valaisin on oikea murheenkryyni, siitä palaa jatkuvasti polttimoita ja polttimoita vaihtaessa kuupat särähtävät rikki todella helposti. Hankin taannoin varaosiksi huutonetistä vastaanvanlaisen 10-kuuppaisen, joten varaosia riittää vielä ehkä pariksi vuodeksi. Koko ajan tähän kuitenkin etsitään jotain paremmin sopivaa.

Jossain vaiheessa lisää valaisimista, sitten esittelyssä muutama pöytä- ja seinävalaisimien helmi!

Huvilaelämää

Nyt lupaamani postaus asunnostamme. Asumme vanhassa talossa, ja vanhan talon myötä alkoi laajamittainen innostus menneiden vuosikymmenten sisustustyyleihin. Vanhat upeat talot ovat kiehtoneet enemmän tai vähemmän aina, mutta kun viitisen vuotta sitten todella aloimme etsiä mieleistämme asumusta, kävimme montaa uuttakin kohdetta katsomassa. Uusissa taloissa oli aina jotain vikaa - ruma ulkoa tai sisältä, liikaa sinistä, hassut huonejärjestykset (esim. keittiö yläkerrassa) tai miljöö, eli sijainti aneemisella uudella omakotitaloalueella, jossa puiden virkaa hoitavat vastikään istutetut risut ja identtiset pakettitalot nököttävät viivasuorissa riveissä aivan liian pienillä tonteillaan.

Alunperinhän me etsimme omakotitaloa. Kun sopivaa ei löytynyt, jostain syystä silmiin osui eräs paritalokin. Se sitten herätti kiinnostuksemme, ja lähdimme näyttöön. Ihastuin sen verran, ettei sen jälkeen mikään talo tuntunut enää miltään, ja puolen vuoden hintaneuvottelujen jälkeen pääsimme kauppoihin.

Talo on entisen Tampereen kaupunginarkkitehti Bertel Stömmerin käsialaa, Birger Federleyn piirrustuksiin pohjautuen. Taloa kutsutaan Strömmerin huvilaksi ja Puistopariksi. Rakennus on valmistunut vuonna 1938 ja siinä on kaksi 190 neliön kokoista asuntoa, jotka ovat toistensa peilikuvia. Näitä paritaloja on yhteensä kolme, ja Kyrön tehdas rakennutti ne työntekijöidensä asunnoiksi. Ainakin 60-luvulle asti asukkaat olivat ruotsinkielisiä eikä tavallisella rahvaalla ollut alueelle juurikaan asiaa. Tehtaan siivoojat ja puutarhurit hoitivat asuntoja, ja autonkuljettajat kuskasivat rouvia ostoksille ja lapsia ruotsinkieliseen kouluun Tampereelle.

Talon historiasta olisi mielenkiintoista tietää vielä paljon enemmänkin. Naapurit ovat olleet aktiivisempia tiedonetsijöitä, mutta tiedot ovat kiven alla. Esimerkiksi asujaluetteloita ei ole. Yritimme etsiä sisäkuvia talostamme kylän paikallisarkistosta, mutta kehnolla menestyksellä. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista tietää, millaista täällä on ollut 60-luvulla tai sitä ennen. Asuntoon on varmasti tehty lukuisia pintaremontteja, mutta luultavasti vain yksi seinänpurkua vaatinut muutos, eli palvelijanhuone on muutettu keittiön jatkeeksi, ruokailutilaksi.

Kuva on lokakuulta, nyttemmin ei ole yhtään lunta.

Vaikka neliöitä on paljon, huoneita on vain viisi. Alakerran eteinen ja yläkerran aula haukkaavat isot tilat. Kodinhoitohuonetta ei ole lainkaan, ei myöskään nykytaloille tyypillistä "kuraeteistä", mikä olisi kieltämättä kätevä lapsiperheessä. Huoneet ovat korkeita ja isoja, joten ihailemani 50-luvun sirot huonekalut eivät sovi kovinkaan hyvin. Olemmekin tehneet kompromissiratkaisuja sisustuksessa. Mukavuus ja puhtaanapidon helppous menevät tyylikkyyden edelle.

Yläkerran iso parveke on kolmen kesän jälkeen edelleen vailla kalusteita. Olen käyttänyt sitä lähinnä pyykkien kuivattamiseen ja petivaatteiden tuulettamiseen. Kellarissa sijaitsevat pesutilat ja sauna. Pukuhuone on talon rumin huone ja edelleen sisustamatta. Onneksi meillä käy harvoin saunavieraita! Ullakko on edelleen lähes tyhjillään, koska säilytystilaa on runsaasti myös seiniin sisäänrakennetuissa komeroissa. Tämä on varsinainen hamsterin unelma!

Talo lämpiää maalämmöllä, mutta on tietysti talvella melkoinen energiasyöppö. Olohuoneessa on korkea pönttöuuni, jolla sitten lämmitetään toisinaan oikein trooppiset lukemat. Ikkunat ovat alkuperäiset. Kovilla pakkasilla lattiat tuntuvat viileiltä, mutta mistään ei varsinaisesti vedä. Kesähelteillä taas on mukavaa, että sisätilat pysyvät viileinä pitkään.

Vanhassa talossa on ihana tunnelma. Juhlapyhinä ja kesällä vanha talo pääsee oikeuksiinsa! Vanhat koivut reunustavat tonttia ja puutarhassa on muutama omenapuu. Autotallin takana virtaa Pappilanjoki, jossa on laituri ja venepaikka. Kiva optio sekin, vaikka tuskinpa meistä veneilijöitä tulee. Olen ollut erittäin tyytyväinen kotiimme koko täällä asumisen ajan. Isompi lapsistakin toteaa usein: "Vanhassa talossa on hyvä asua! Eihän muuteta täältä ikinä pois?"