torstai 4. elokuuta 2016

Loppukesän löytöjä

Muutamia kirppislöytöjä ja hankintoja on tullut tehtyä. Taannoisesta huutokaupasta mukaan tarttui 50-lukuisen oloinen plafondi. Se on todella kookas, eikä varmaan siksi kiinnostanut kanssahuutajia. Toimiva Paavo Tynell -henkinen valaisin oli mielestäni oivallinen löytö ja löysi paikkansa eteisen katosta.


Hyvän huutokaupan jälkeisenä päivänä teimme Miekkosen kanssa kahdeksan kirpparin kierroksen Tampereella, mutta emme löytäneet kerrassaan mitään mainitsemisen arvoista. En lakkaa taivastelemasta, millaista sontaa kirppareilla tarjotaan. Myyjät eivät taida ymmärtää, että monelle tavaralle oikea osoite löytyisi sekajätteestä. Sitten ihmetellään, kun "ei ne tavarat oikein mene kirpparilta". Ei mene ei, jos likaisen, virttyneen ja nyppyisen vaatteen kyljessä on kympin hintalappu (vaikka siihen olisikin kirjoittanut RETRO) tai jos yrittää myydä rikkinäistä kaadinta kuudellakympillä (vaikka se olisikin ARAPIAA).

Mutta, kerta kiellon päälle, pojat! Tänään hurautimme sadepäivän iloksi Kokemäen Tuohitorille, eikä taaskaan tarvinnut tyhjin käsin poistua. Tervetuloa taloon, irtopääkissa!


Olen ihastunut Arabian kissa-aiheisiin maitokannuihin. Tykkään kyllä Heluna-sarjastakin, mutta niitä näkee verrattain paljon niin livenä kuin Instassa tai blogeissa. Kisumisuja ei tule kovin usein vastaan, eikä tämäkään mikään puoli-ilmainen löytö ollut, mutta sallin sen itselleni, a) koska en ole ostanut itselleni juuri mitään koko kesänä (eilen saapunutta puhelinta ei lasketa) b) koska loma on aivan lopussa ja tarvitsen piristystä c) koska olen sen arvoinen.

Pari pienempää parin euron juttua löytyi myös. Kuvan rautalankahärpäke on hintalapun mukaan piipputeline. Piippuja ei taloudessamme ole, mutta näin kaunis esine aina koristeeksi mahtuu.


Kotimainen vanha punainen lasivati maksoi 2e ja on siisti. Aloin heti tietenkin ajatella, mitä pieniä syötäviä siitä voisi tarjoilla. (Pienet syötävät ovat todellakin minun heikkouteni - vaikkakin vain ajatuksen tasolla!)


Tuohitorilla on kivasti lasia ja posliinia, mutta ei se varsinaisesti mikään löytöliiteri ole. Hinnoittelu osataan sielläkin. "Tosi vanha" ja sisältä mustunut kahvipurkki maksoi 32e.


Lotta Svärd -logolla varustettu maitokannu puolestaan kustansi 480e. Näiden hintoja ei ole tullut seurailtua, joten saattaahan se ollakin sen arvoinen.


Kotimatkalla poikkesimme Mouhijärven Kirppis Annussa. Se on ihan sympaattinen pieni kirppari, mutta harvoinpa sieltä on tullut mitään ostettua. Tänään nappasin eurolla mukaan palan Mirja Vännin Metsola -kuosista tapettia. Nämä hahmot ovat aivan valloittavia!


Arabian Lehto -sarjaa oli tarjolla, mutta "Kysy hinnat" -lappu saa aina tuntemaan vastenmielisyyttä hinnoittelijaa kohtaan. Kyllä kirpparilla saisi hinnat olla reilusti näkyvillä.


Takavuosien suosikki, aromipesä, oli myös edustettuna. Muistatteko ne mahtavat tv-shopin mainokset? Kyllä kotikokkia taas vietiin. Tämän ihanuuden olisi saanut hintaan 18e.


Loma vetelee viimeisiään. Tulevana viikonloppuna on vielä Loimaan Rompepäivät ja Forssan Pick-Nick, joihin on hyvä lopettaa onnistunut loma. Niistä kuulette ehkä vielä! :)

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo tapetti. Parhaan kaverini seinät oli tapetoitu sillä. Lienevät kyllä jo tapetoineet uudelleen 😕

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tuo tapetti. Parhaan kaverini seinät oli tapetoitu sillä. Lienevät kyllä jo tapetoineet uudelleen 😕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Olisin halunnut tapetoida sillä lastenhuoneen, mutta sitä ei saa enää mistään. Olen nähnyt myös vihreäpohjaista. Meillä on samaa kuosia lastenhuoneen valaisin.

      Poista